Mön saarella tuulta pitämässä

27.7. klo 6.45 lähdimme Ystadista kohti Tanskaa. Oli pilvinen päivä ja tuulta 8 -10 m/s. Pääsimme heti purjehtimaan ja vauhtia oli yli 7 solmua lähes koko matkan. Samoihin aikoihin satamasta lähti 42 jalkainen ”Halperin Rassi” ja toinen isohko Hollannin lipun alla oleva purjevene. Matka joutui muodostelmassa mailin päässä toisistamme.  Loppumatkasta tuli eroa meidän häviöksi. Perillä nämä isommat veneet olivat reilusti ennen meitä. Oli mahtavaa menoa, pitkästä aikaa kunnon purjehdusta. Valkeat kalkkikivikalliot näkyivät kauas merelle. Maileja tuli 57.

 

Klintholm on tuttu satama edelliseltä purjehdukselta. Laituripaikkoja siellä on parisen sataa ja ne ovat kolmessa satama-altaassa. Yksi vapaa paikka löytyi pienimmästä altaasta. Paalukiinnitys oli meille hieman haasteellinen. Rantautuminen tahtoi mennä oululaisittain äpöstykseksi, sitä kun ei ole tullut paljon harjoiteltua. Pekka teki paalusolmut valmiiksi ja minä pujottelin toisen niistä mennessäni kiinnittämään keulaa. Fendarit olivat valmiina kyljillä. Viereisen veneen kapteeni huuteli, että ottakaa fendarit pois. Enhän minä enää siinä ehtinyt tekemään niille mitään. Jäätiin paalujen väliin jumiin fendareista. Pekka ajoi eteenpäin ja lepuuttajat pingahtelivat pois välistä. Ei siinä muuten mitään, mutta uudet puhtaan valkoiset lepuuttajat saivat hieman väriä paaluista. Aina sitä oppii uutta. Opetus tällä kertaa oli, paalupaikalle ajettaessa fendarit laitetaan vasta sitten kun vene on kiinni. Toinen köysi saatiin paaluun puoshaalla kurkottamalla.

Klintholmissa oltiin sitten pitemmän kaavan mukaan. Jouduttiin odottamaan tuulia viisi päivää. Tuulta oli enemmän kuin tohtori määrää. Välillä satoi kaatamalla. Tuli hyvä tilaisuus kirjoitella jäljessä olevia blogitekstejä.

Minua poltteli lähteminen koko ajan. Katselin lähteviä veneitä kateellisena. Aika alkoi jo tulla pitkäksi. Pekka oli lujana. Me ei lähdetä keikkumaan 15 metrin tuuliin, kun ei ole pakko. Joka päivä veneitä tuli ja meni, vaikka tuuli niin, että tukka meinasi lähteä päästä. Varsinkin saksalaisia vuokraveneitä lähti ja tuli melkein solkenaan. Huonoa tuuria, jos olisi vuokrannut veneen ja olisi pitänyt olla tuulen vuoksi satamassa koko vuokra-ajan.

Olikin mielenkiintoista katsella hurjia lähtöjä ja rantautumisia. Mielenkiintoisin lähtö oli Kokkolassa rakennetun FF 36 lähtö. Veneen nimi oli selvällä suomenkielellä Timantti. Nimensä mukaisesti, vene oli kuin timantti, upea kuin mikä. Kipparina toimi vanhempi mies ja gastina oli nuoria miehiä ja yksi nuori nainen. Vaikutti siltä, että kippari opetti nuorisoa, koska hän koko ajan ohjasi kaikkia tekemisiä. Jo paalujen välistä lähteminen oli melkoinen suoritus. Nuoret miehet seisoivat veneen laidalla litteät fendarit veneen ja paalujen välissä. Kauhea kirskunta kuului kun kippari kaasutteli ulos välistä. Tuuli painoi veneen lujasti paaluja vasten. Vene otti vauhtia satama-altaasta ja nosti reivatun ison jo altaassa ylös ja ajoi aallonmurtajan ohi nelimetrisiin aaltoihin. Olihan se hurjan näköistä touhua. Laiturilla seisoi pitkä rivi miehiä kuvaamassa lähtöä. Meidän ottama kuva ei ole kovin onnistunut, mutta antaa se kuitenkin vähän osviittaa siitä millaiseen keliin he lähtivät.

Aikaa kulutettiin kiertämällä katsomassa veneitä. Kuka oli tullut ja kuka lähtenyt. Pari suomalaista venettäkin havaittiin. Pekka bongasi isot vanhat purjelaivat ja kuvasi niiden rintavarustukset. 

 

 

Yhtenä päivänä teimme pitkän kävelylenkin maaseudulle. Suoratie vei isojen viljapeltojen vieritse. Eihän me kaupunkilaispurjehtijat tienneet mitä siellä viljeltiin. Oliko kauraa vai ohraa. Vai lieneekö vehnää. Maisema oli kaunis. Okran keltaiset eri sävyt vaihtelivat pitkin matkaa. Olkikattoiset isot maalaistalot olivat eksoottisen näköisiä. Yksi olisi ollut myynnissä. 

Paluumatkalla satamaan oli pienessä maitolaituria muistuttavassa kopissa tanskalaisia perunoita myytävänä 1,5 kilon pusseissa 20 kruunun hintaan. Raha vain purkkiin ja pussi matkaan. Oli todella hyviä pottuja. Harmi, kun ei ostettu enemmän. Illalla yritettiin käydä hakemassa lisää, niin koko koppi oli kadonnut.

Niin vain tuulet talttuvat aikanaan ja matala säärintama meni ohitse. Seuraavaa etappia suunniteltiin hartaasti. Päätimme mennä 70 mailia suoraan Heiligenhafeniin, jotta saataisiin aikataulua pikkuisen kiinni.

Ystadissa hellettä ja kovia tuulia

24.–27.7.2015

Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen heräsimme aurinkoiseen aamuun Simrishamnissa. Aivan satamalaiturin tuntumassa oli Tivoli, josta kuului hirveä musiikin jytke. Laitteista kuului kirkumista aina puolille öin saakka. Aivan tivolin vieressä paikallinen pursiseura piti purjehduskilpailun päättäjäispippaloita. Orkesteri soitti kilpaa tivolimusiikin kanssa, niin että vene välillä tärähteli. Edes korvatulpat eivät hiljentäneet sitä jumputusta. Jossakin vaiheessa puolen yön jälkeen olin kuitenkin nukahtanut.

Herätyskello oli soittamassa klo 6.30. Ja kun katsoimme ulos, niin taas näytti siltä, että kilpa-ajo oli alkanut.  Satamasta lähti veneitä peräperää ketjussa. Tiedossa oli, että viikonloppuna on tulossa kovia tuulia ja kaikki halusivat tietysti ehtiä seuraavaan satamaan ennen muita.

Niin tuli meillekin kiire. Aamupuuro syötiin kiireellä ja vene laitettiin pikavauhdilla lähtökuntoon. Kahvin ehtisi keittämään matkalla. Köydet irtosivat klo 7.35. Suunta otettiin Ystadiin. Tuulta oli sen verran heikosti, että matkaa jouduttiin tekemään moottorilla. Nostimme ison ylös antamaan lisävauhtia. Mukavasti reilua kuutta solmua ajeltiin ja matka joutui. Muutama purjevene ohitettiinkin matkalla. Perillä Ystadissa klo 12.45. Maileja tuli 28.

Heti, kun vene saatiin kiinnitettyä, vaatteet saivat kyytiä, satamassa oli lämmin. Ystadissa oli helle. Meille tuli yllätyksenä, että satamassa oli uusittu laiturit. Varustauduimme paalukiinnitykseen, mutta laitureilla olikin aisapaikat. Laiturit olivat nyt tulossuunnassa, kun viisi vuotta sitten ne olivat rannan suuntaisesti. Näillä järjestelyillä satamaan on saatu lisäpaikkoja.

Ruoan jälkeen lähdimme kauppareissulle maidon ostoon. Kaikkea muuta meillä riittää, mutta maito tahtoo olla aina vähissä. Ystad on tuttu kaupunki edelliseltä reissulta ja kauppa löytyi vaivatta. Olimme viisi vuotta sitten Ystadissa menomatkalla muutaman päivän ja tulomatkalla minä lähdin junalla Ystadista Malmön ja Kööpenhaminan kautta lentäen töihin vuorotteluvapaan loputtua. Pekka jatkoi kotimatkaa veljeni Jukan kanssa.

Lauantaina odotimme ennustettua sadetta, mutta pilvisen aamupäivän jälkeen aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Siivosimme veneen ja iltapäivällä kellotimme sitloodassa ja otimme aurinkoa.  Illalla suihkureissulla sitten taivaan kannet aukesivat ja vettä tuli kuin saavista. Ei olisi tarvinnut suihkussa käydä, niin hyvin ehdin kastua ennen suihkuun pääsyä.

 

Yöllä alkoi sitten se ennustettu kova tuuli. Keskituuli 15 m/s ja puuskissa 18 m/s. Ei kuitenkaan jaksanut sataa kuin muutama ropsaus silloin tällöin. Minä olen pitänyt kotipäivää vai olisiko venepäivää ja Pekka on tankannut ja järjestellyt venehommia. Aamulla päästään heti taipaleelle kohti Tanskaa.

Simrishamnissa ongelmien ratkontaa

22.7.2015 klo 8.30 köydet irtosivat Hällevikin satamasta. Lähtö meni hieman pitkäksi, kun oli hoidettavana vakuutusasioita Suomeen. Soneran liittymäsopimus antaa soitella Suomen hinnoilla Skandinaviassa ja Baltiassa. Tavoitteena on hoitaa kaikki virastoasiat ennen Kielin kanavaa.

Aamu oli pilvinen ja tuuliennusteet eivät luvanneet hyvää purjehdussäätä. Ajoimme alkumatkan vastatuuleen moottorilla, mutta kun tuuli alkoi yltyä, nostimme purjeet ja ryhdyimme luovimaan. Tallu ei nouse kovin hyvin tuuleen, mutta matka joutui luovien paremmin kuin vastatuuleen moottorilla jyskyttäen. Tuuli vaihteli 5 -11 m/s välillä ja suuntakin oli välillä sieltä ja täältä. Oli aika hauska reittiviiva plotterissa, niin kuin juoppo olisi ollut ruorissa. Sen verran usein jouduttiin suuntaa muuttamaan.

Perillä Simrishamnissa olimme klo 15.10. Aisapaikkakin löytyi vielä laiturista. Ruotsin satamiin on kova kilpapurjehdus. Aamulla pitäisi lähteä ennen kukon laulua, että ehtii saamaan laituripaikan. Satamat ovat olleet tupaten täynnä. Liikkeellä on pääasiassa ruotsalaisten lisäksi saksalaisia, tanskalaisia ja hollantilaisia veneitä. Suomalaisia olemme nähneet viimeksi Lohusalussa. Illan mittaan satama täyttyi niin, että ensimmäisessä laiturissa oli kolme venettä kylki kyljessä.

 Mieli oli vielä alakuloinen kameran menetyksen jäljiltä. Ei se kamera, mutta kaikki alkumatkan kuvat harmittivat. Satamakonttorista saimme pari mahdollista paikkaa, josta voisimme löytää kameran. Ruoan jälkeen lähdimme kaupunkiin etsimään liikkeitä ja ensimmäisestä liikkeestä löytyi kolme kameraa: Nikon, Sony ja Canon kamerat. Liike oli enemmänkin keskittynyt puhelimien myyntiin. Pitihän se vielä käydä se toinenkin liike vilkaisemassa. Siellä oli tarjolla vain yksi kamera ja se oli joku ihme merkki, joten palasimme ensimmäiseen liikkeeseen takaisin. Epäonneksemme liike oli juuri mennyt kiinni.

Veneellä istuttiin mieli mustana ja mietittiin, että jätetäänkö kameran hankinta myöhemmäksi vai jäädäänkö vielä yhdeksi yöksi ja haetaan kamera pois. Pekalla oli ollut huoli myös kaasun loppumisesta. Emme olleet saaneet mistään satamasta sopivaa kaasupulloa. Nyt käytössä oleva pullo aloitettiin jo Virossa ja se loppuu mikä hetki tahansa. Kun kaasu loppuu, loppuu myös lämpimän ruoan laittaminen meidän veneessä. Päätös jäämisestä kypsyi parissa tunnissa. Hoidetaan asiat pois mieltä painamasta.

23.7.2015

Aamu valkeni aurinkoisena. Aamupuuron jälkeen Pekka lähti Marincenter Syd AB:n venetarvikeliikkeeseen kaasua kyselemään. Sama tuttu tulos kyselyistä: ei ole sellaisia liittimiä, jotka sopisivat meidän pulloihin ja päinvastoin.  Sieltä ei löytynyt edes sitä ruotsalaista versiota. 

Kummallista, että EU direktiivit eivät ole huolehtineet kaasupulloista. Kurkun käyryys on ollut tärkeämpää. Olisihan se paikallaan, että kaasua saisi EU:ssa kaikissa maissa samassa muodossa. Seuraavaksi Pekka meni rautakauppaan ja jo alkoi löytymään. Löytyi sekä pullo, että liittimet. Nyt meillä on siis kaksi tyhjää eurooppalaista kaasupulloa ja kaksi suomalaista kaasupulloa, yksi tyhjä ja toinen vajaa sekä yksi täysi ruotsalainen kaasupullo liittimineen. Toinen ongelma on ratkaistu.

Minä lähdin ratkomaan kameraongelmaa. En onnistunut pääsemään suorinta tietä kamerakauppaan. Simrishamnissa oli markkinat ja kadunvarret oli täynnä mitä erilaisimpia putiikkeja. Tietysti hypistelin ihania kesävaatteita ja yhdet shortsit lähti aivan väkisin matkaan. Tuli siinä vilkuiltua taloustavaroitakin. Ostin kauniilla liinalla varustetun leipäkorin. Leipäkori oli unohtunut keväällä veneen matkasta. 

Kamerakaupassa astelin suoraan tiskille ja sanoin, että otan sen Canon kameran, jota eilen katseltiin. Sattui olemaan IXUS 145. Ei se varmaan ole mikään laadukas laite, mutta ei hintakaan ollut päätä huimaava. Muistikortin kanssa kamera maksoi 1194 SEK. Kaasupullon osto tuli kalliimmaksi. Kyllä tuolla kameralla jonkinlaisia matkakuvia saa otettua. Toivottavasti.

Kaupparessun jälkeen soitettiin Villelle syntymäpäivä puhelu. Poika täytti 32 vuotta.

Oli hyvä päivä, aurinkoinen lämmin. Shortsikeli niin kuin Pekka sanoo.